Vajaa kuukausi lämpöön!

Ensilumi!? Riittäköön tämä täksi talveksi.

Nyt on Sukellus Asiaan hiessä!
Kamat pitaisi saada kasaan ja viimeiset juoksevat asiat hoidettua. Hoidat viisi asiaa listalta, niin heti tuntuu tulevan kymmenen tilalle. Asuntoa on tyhjennetty viikkotolkulla ja omaisuutta lahjoiteltu ympäriinsä, mutta se ei tunnu loppuvan. Mistä ihmeestä ja minkä takia tämä kaikki on pitänyt haalia? Juoksujalkaa lääkäristä apteekkiin reseptien kanssa rokotteita hakemaan. Rinkka pitäisi koepakata ja todennäköisesti puolet mukaan aiotuista, niin välttämättömiltä tuntuvista tavaroista hylätä, sillä nyt tuntuu siltä, että kaikkea ei saa mahtumaan mukaan millään. Se hyvä puoli tässä on, että Trekki on ollut korvaamattomana apuna varustehankinnoissa.

Kun työpäivän jälkeen käyttää toiset kahdeksan tuntia pakollisten asioiden hoitamiseen ja matkan suunnitteluun, voi kaatua tajuttomana sänkyyn epävarmana siitä, miten saa itsensä aamulla ylös. En todellakaan enää ihmettele, jos joillakin irtiotto omasta elämästä jää haaveeksi. Kaikista projektia jarruttavista pelonsekaisista epävarmuudentunteista puhumattakaan. Edelleenkin jaksan ihmetellä, mikä saa ihmisen pistämään elämänsä alusta loppuun uusiksi. Mitä minä pakenen vai pakenenko? Kysyn itseltäni, että mikä tämän kaiken hullunmyllyn on pannut alulle ja miksi? Arki on arkea ja työ on työtä jokaisessa maailman kolkassa.

Reittisuunnitelmaa paperille piirrettäessä hiipii mieleen epävarmuus. Merapi-tulivuoren räjähdys tuhosi Kemudon kylän Javan saarella ja pilasi matkasuunnitelmat edellisellä kerralla, kun tien piti kulkeman halki Indonesian. Sillä kertaa onni oli myötä, kun laava ei satanutkaan niskaan ja nyt on edessä uusi yritys. Mitä sääolosuhteisiin muuten tulee, niin vuotuisten hurrikaanien ja tsunamien rinnalla pihatien tukkinut öinen lumipyry ei enää tunnukkaan niin kovin ahdistavalta ajatukselta.